Lakerikengät

9/27/2016 Unknown 0 Comments

Syyskuu alkaa lähestyä loppuaan ja musta on ollu ihana astua tähän tunnelmalliseen kynttilä aikaan ja nauttia kaikista väreistä, mitä tulee esiin kun puun lehdet vaihtaa väriä. Ajatus kylmästä talvesta ei ehkä kauheesti lämmitä mieltä, mutta silti tykkään syksyn tunnelmasta.  Vaikka ilma on harmaa niin on kiva että, lämpöasteet pysyy vielä päivän aikana plus kymmenen yläpuolella. Meille tää kuukausi on ollut kirjaimellisesti pelkkää juhlaa. Omien ja mun miehen synttäreiden lisäks tosi monilla ystävillä ja perheenjäsenillä on synttärit, joko tässä, ensi kuussa tai loppuvuoden aikana, joka on musta tosi hassua. Miten koko ystäväpiiri on syntynyt samaan aikaan :P



Tämä on mun ensimmäinen style postaus ja syksy on pukeutumisen kannalta mun suosikki. Ihanaa pukeutumisessa on mun mielestä juuri erilaiset pikkutakit, pitkät neuleet ja jos pukee muuten lämpimästi niin voi käyttää pikkukenkiä ihan huoletta aika pitkälle syksyyn. Tämä postaus idea oikeestaan lähti näistä lakerikengistä. Mä vähän puhuin mun Life postauksessa uusista aluevaltauksista ja kokeiluista ja voin sanoa että nää kengät on mulle just sitä. Mä oon tosi tennari tyyppi ja jos mulla on siistimmät popot niin ne on monesti joko saappaat tai jotkut tennarin ja ballerinan väliset kengät. Mä oon kuitenkin vähän semmonen harakka ja rakastan kaikkea kiiltävää ja kimaltavaa, joten ehkä siitä syystä nää kengät tarttu mukaan. Nyt mä oon jo tosi tykästyny näihin ja on kiva kun on jotkut vähän siistimmätkin pikkukengät. Tykkäsin myös siitä miten helpot nää on pukea jalkaan. Yks vetoketju kiinni ja avot.
Olen nyt myös tykästynyt näihin rennon siisteihin housuihin. Lapsen kanssa varsinkin on hyvä olla jotain mikä tuntuu mukavalta ja helpolta päällä, kun saa monta kertaa päivässä nostella ja kannella sekä neitiä että kaikenlaisia tavaroita. Rakastan raitaa ja nyt on ollu siitä vähän yliannostuksen takia taukoa. Tää toimi kuitenkin hyvin tähän asuun bomber takin alle niin ei ihan tuu täysin musta asu.

Olen nyt myös tykästyny näihin rennon siisteihin housuihin. Lapsen kanssa varsinkin on hyvä olla jotain mikä tuntuu mukavalta päällä kun saa monta kertaa päivässä nostella ja kannella sekä neitiä että kaikenlaisia tavaroita. Lisäksi nää ajaa loistavasti siistimmän housun asiaa jos ei halua aina olla farkuissa. Mulla on päällä mun melkein leppari paita. Mä oon siis rakastan raitaa ja ni mulla on ollu siitä vähän yliannostuksen takia pientä breikkiä kunnes tää paita osu kohdalle. Tennarit ja pikku takit on mun juttu niin pilotti oli tähän nyt se mukavin ja omanlaisin takki.















Päivisin oleilen kotona meidän pikkuneidin kanssa ja silloin kaikki tehdään yhdessä. Luonnollisesti neiti oli mukana myös näissä kuvauksissa. Jostain kumman syystä tää pikku lady on melkein sylivauvasta asti ollut aikamoinen linssilude, eikä yhtään vierasta tulla kameran eteen, joten tässä muutama kuva meidän neidin kanssa.

Kuvat: Lidia Bogale (edit by me)

Earrings - Glitter
Shirt - H&M. modern classic
Bomber - New Yorker
Pants - H&M, everyday
Shoes- Zara

Palataan pian! 
XOXO 
Angela








0 kommenttia:

Vain taivas rajana

9/21/2016 Unknown 0 Comments



Viikko on lähtenyt käyntiin tosi kivasti ja muutenkin on tosi odottava olo tästä alkaneesta syksystä. Tämän postauksen lisäksi huomenna julkasen mun ensimmäisen Style postauksen. Jatkossa myös laitan niihin enemmän kuvia ja jätän näihin Life postauksiin tilaan tekstille.

Mun mielessä on pyöriny monenlaisia asioita tässä lähiaikoina ja tuntuu että on myös todella motivoitunu ja inspiroitunut monista asioista. Meillä on tapana käydä kävelylenkeillä aina ennen meidän pikkuneidin kello 12 päiväunia. Sillon on virkistävää lähteä käpöttämään pihalle ja antaa ajatuksen lentää. Mulle muistu mieleen tosi elävästi myös ajat jollon tilanne oli tosi erilainen.
Kymmenen vuotta sitten kun tavattiin mun miehen kanssa. Oli aina ihana jutella kaikista asioista ja oppia tuntemaan toisiamme. Aikaa saattoi kulua tuntikausia vaan höpötellessä ja jakaessa elämää. Yksi iso asia mihin jo sillon kiinnitin huomiota oli kun käytiin keskustelua unelmista ja haaveista. Siinä kohtaa omaa elämää en osannut vastata kovin hyvin kysymykseen, mistä asioista haaveilen tai missä nään itseni kymmenen vuoden päästä. Luulen että tämä on todella yleistä monille meistä mutta silloin muistan että kiinnitin tähän erityisesti huomiota.
Toisin kuin mun silloinen poikaystävä, nykynen mies, joka maalaili ilmoille mitä hullumpia unelmia. Paikkoja missä haluaisi käydä, ihmisiä joita haluisi tavata, paikkoja missä haluisi olla töissä ja mitä tehdä isona. Mä olin monesti ihan huulipyöreenä ja tuntu että itteä ihan kauhistutti. Osasin itse vastata lähinnä siihen mitä omassa historiassa oli tapahtunut ja mitkä asiat siellä oli hyvin tai huonosti.
Tuntui että mun miehen maailmankuva oli niin paljon laajempi. Siihen mahtui niin paljon haaveita, unelmia millon mistäkin ja niissä ei ollut pelkoja rajottamassa.
Vuosi toisensa jälkeen oon saanut kuulla tämän haaveilijan ja unelmoijan suuria juttuja ja myös nähny suurimman osan niistä tulleen toteen. Tottakai aikuusuuden myötä uudenlaiset haasteet ja vastuut on tuonu näihin unelmiin uudenlaisen näkökulman, mutta sama pelottomuus ja innokkuus on edelleen tallella. Pikku hiljaa myös huomasin vuosien saatossa miten aloin työntää omia pelkojani sivuun. Annoin itselleni luvan uskoa tulevaan anta valtaa omalle mielikuvitukselle, uskoa sekä omaan tekemiseen ja mahdollisuuksiin ja silloin huomasin että myös tietyt haaveet ja unelmat mitä olin lapsesta asti unelmoida alkoi muistua mieleen.

Olen monesti miettinyt että mitkä asiat vaikuttaa siihen että unelmointi loppuu tai jää tauolle ja elämästä tulee liian loogista.
Kun tarkemmin ajattelee niin me eletään mahdollisuuksien maassa. Monesti kuulee suomesta puhuttavan pimeenä pohjoismaana, mistä halutaan muuttaa muualle. Itsellä tämä ajatus välillä nousee mieleen, varsinkin talven pimeimpinä hetkinä kun aurinkoa ei paljon näy. Suomi on tutkimusten mukaan kuitenkin todettu maailman parhaaksi maaksi asua ja kasvattaa lapsia. Meillä on ilmainen terveyden huolto ja Suomen koulutustaso on maailmalla todella arvostettua. Muun muassa professori Harvardin yliopistosta kirjottaa näillä sanoilla.

"LEARN FROM FINLAND, WHICH HAS THE MOST EFFECTIVE SCHOOLS AND WHICH DOES JUST ABOUT THE OPPOSITE OF WHAT WE ARE DOING IN THE UNITED STATES."

Oppikaa Suomelta, heillä on maailman tehokkain koulutusjärjestelmä, jossa toimitaan aika lailla juuri päinvastaisesti kuin meillä Amerikassa.

Voit lukea koko artikkelin tästä  

Kaiken lisäksi suomen koulutushan on täysin ilmainen, joten halusinpa opiskella mitä tahansa siitä ei tarvitse maksaa mitään, vaan päinvastoin valtio maksaa opiskelusta tukia. Nyt kun olen ollut meidän neidin kanssa kotosalla olen monesti herännyt ajatukseen  että monet asiat on hyvin täällä. Monissa maissa kun voi joutua laittamaan oman 3 kk tai nuoremmankin vauvansa tarhaan tai hoitoon kun on palattava töihin suomessa valtio tukee kotona oloa maksamalla äitiysrahaa

Olen miettinyt että tuleeko meistä liian helposti liian tyytymättömiä kaiken hyvinoinnin keskellä.?Ei osata hyödyntää kaikkia näitä annettuja resursseja. Osittain myös tuntuu välillä siltä että saatetaan helposti myös hautautua tietynlaisen totuttujen tapojen orjiksi. Sinne missä harmittelu ja huonojen puolien näkeminen on helpompaa kuin mahdollisuuksien.

Positiivisten sanojen voima
Positiivisten sanojen vaikutus on mulle itelle auennu vasta ihan lähivuosina ja se on jotain sellasta mihin olen joutunut itse ainakin opetella ihan tietoisesti. Jostain olen kuullut sanottavan että, jokaista negatiivista sanaa kohden tarvitaan kymmenen positiivista sanaa. Lieneekö tähän syynä se fakta että, ihmisen ajatuksista noin 12- 50 000 sanaa päivässä on itse puhelua, 70% niistä on negatiivisia ja alitajusia ja 90 prosenttia niistä ajatuksista, joita ollaan sanottu itellemme eilen toistuu meijän ajatuksissa seuraavana päivänä.  Eli niillä sanoilla mitä ympärille viljellään on aika iso painoarvo. Meillä on vuosien aikana istunut sohvalla ihmisiä todella erilaisista lähtökohdista ja elämän tilanteista, jotka on jakanu omasta elämästään. Se on ollut rikkaus ja on oppinut myös ymmärtämään mikä vaikutus toisen ihmisen sanoilla ja teoilla voi olla meidän elämään. Meillä on kaikilla pelottavan paljon valtaa, joko repiä toisen itsetunto täysin tai auttaa toista löytämään itsensä ja omat vahvuudet. Tuntuu myös välillä että yleinen kulttuuri on että säästellään positiivisia sanoja, ettei ylpeys ei pääse nousemaan hattuun. Tämä näkyy monesti myös ihan mediassa asti. Törmäsin yhtenä päivänä myös some julkkis Sara Forsbergin facebook päivitykseen, joka kiteytti tämän ajatuksen osuvasti.

Mä olen ****** väsynyt suomalaiseen viihdeuutisointiin. Tuntuu että turhan monessa minusta ja muista artisteista kirjoitetuissa jutuissa toivotaan epäonnistumista ja liioitellaan sanomiamme asioita ja jos aidosti ollaan onnellisia tai ylpeitä jostain saavutuksesta niin heti väitetään että "joo, kyllä sillä on ***** kihahtanut päähän." Mä teen mun omaa juttua ja se, jos keltainen lehdistö nappaa mun sosiaalisesta mediasta materiaalia ja tekee siitä "raflaavan" artikkelin (tai useamman), ei ole musta kiinni, vaikka sitä tapahtuisi 7 kertaa viikossa. Voin heti suorilta sanoa että kaikkia Suomen julkisuudenhenkilöitä turhauttaa sama asia.
Olis upeaa kantaa ylpeänä Suomen lippua maailmalla mutta suomalaisten nettisotureiden ollessa yleisesti supernegatiivisiä ja lannistavia ulkomailla yrittäviä suomalaisia kohtaan, ei hirveästi pysty.

Välillä tuntuu että positiivisuuden ollessa säästöliekillä on saatu aikaan se että ei uskalleta rohkeesti lähteä liikkeelle, vaikka meillä olis niin paljon resursseja ja mahdollisuuksia tehä vaikka mitä. Kaikki meidän unelmat ja haaveet tarvitsee polttoainetta, uskoa ja liekitystä ennen kun niitä kohti uskaltaa lähteä.

Tee sitä mitä rakastat
Tutkimuksen mukaan ihmisen suurin pelko on tulla hylätyksi. Jos mietin omaa elämää niin pelko epäonnistumisesta on aina ollut se, joka ensimmäisenä hyökkää niskaan kun jotain uutta lähtee kokeilemaan. Olen lapsesta asti rakastanut musiikkia ja laulanut jonkun verran myös esiintynyt. Olin myös musiikkiluokalla. Aina lavalle noustessa ja soolo kohdissa pelko oli lamauttava. Ääni väristen juuri ja juuri suoriudun laulun alusta loppuun. Välillä tuntui että olisin voinu pyörtyä siihen paikkaan ja esiintymisen jälkeen seurasi valtava itse kritiikki ja itsensä vähättely. Myöhemmin päätinkin teinkin sen pelottavan tietoisen valinnan että, koskaan en lavalle enää nouse tai esiinny kenenkään edessä. Vuosien jälkeen löysin taas itseni musiikin parista, ystävien ansiosta ja pikku hiljaa huomasin että laulu ja se mikä jo pienestä asti oli ollu rakkain asia alkoi palata mieleen ja tuntui että joku haudattu osa itsestä heräsi taas eloon. Jännitys ja esiintymisen pelko laimeni pikku hiljaa, mutta sen rinnalla että tein sitä mistä nautin oli iso merkitys. Suurena vaikuttajana tähän muutokseen on ollut myös juuri se että usko omaan tekemiseen löytyy ja ihmiset ympärillä, pitävät suurempaa meteliä siitä mihin pystytään kuin siihen mitä virheitä tehdään.

Mennään eikä meinata
Itse olen saanut paljon ja olen myös iloinen jos joku muukin voi löytää sen missä voi tuntea että on elossa ja ylittää itsensä. Kyse ei ole siitä, että ollaanko me jollain näkyvällä paikalla tai parrasvaloissa, vaan ymmärretään oman tekemisen arvo siinä missä ollaan sillä hetkellä. Oli se sitten, lääkärinä, kotiäitinä, kaupankassalla tai koululaisena. Se että voitetaan meidän pelot ja mennään elämässä eteenpäin, ilman että täytyy ajatella että, mitä jos. Jokanen meistä on ainutlaatuinen, kaikilla on jotain annettavaa, mahdollisuudet on rajattomat, vain taivas on rajana. Mitä jos oma mieli olisi niin avara että sitä ei 
- XOXO Angela


0 kommenttia:

Kiitollinen, siunattu, onnellinen!

9/14/2016 Unknown 0 Comments

Viime viikolla julkaisin mun ensimmäisen blogi kirjotuksen ja nyt kun aina näitä ajatuksia nousee niin on kiva kun on joku paikka mihin niitä näpytellä. Kiitos kaikille, jotka on jo lukenu blogia ja kaikesta palautteesta mitä siinä oon saanu. <3
Tulossa on mielenkiintosia juttuja tällä viikolla, mutta samalla saa vähän sumplata aikataulujen kanssa. Nyt kun elämä ei oo vaan ole pelkkiä omia menoja vaan pääasiassa mennään meidän pikkuneidin tarpeiden mukaan. Maanantaina otettiin muutamia kuvia mun ystävien kanssa, mutta siitä lisää myöhemmin.


Viime viikolla mulle tuli taas yks vuosi lisää mittariin eikä kyllä haittaa yhtään. On vaan semmonen fiilis että eteenpäin mennään elämässä ja vuosia tulee lisää siinä sivussa. Katotaan onko asenne sama kun koittaa pyöreiden aika. haha.
Viime torstai heräsin mun tyttären iloisiin riemunkiljahduksiin ja niin kun meillä on tapana sanoa ´zirputukseen`. Toistaiseksi meidän pikkuneiti herää todella iloisesti ja nukkuu yöt hyvin. Tuntuu  kuitenkin että kahden viikon välein tapahtuu muutoksia kehityksessä ja asioiden omaksumisessa, joka luonnollisesti vaikuttaa näihin elämän perus juttuihin kuten nukkumiseen ja syömiseen. 
Mun tyttären ihanan iloisen herätyksen lisäksi sain aamupalan sänkyyn, 29 vuotta sitten olin itse pieni zirputtaja ihan uudessa maailmassa, missä kaikki oli ihmeellistä ja ihanaa. Nyt muutama vuosi myöhemmin saan olla jakamassa eteenpäin kaikkea sitä pääomaa mitä olen itselleni kerännyt kaikkien näiden vuosien aikana. Äidin ihana tekstiviesti muistutti hyvin tästä matkasta. `29 vuotta sitten oli samanlainen päivä kuin tänään ja olin maailman onnellisin kun sain sinut.` Eipä voi päivä paremmin alkaa. 
Jatkoin aamua siivouksella ja myöhemmin anopin lounas vierailulla. Tässä seurassa monesti parannetaan maailmaa, käydään sekä syvissä vesissä että nauretaan mitä hulluimmille jutuille. Anopin seurassa olen saanut oppia elämästä paljon ja yrittänyt haalia kaiken tietotaidon ja viisaat opit mitä sieltä suunnalta tulee ja täytyy sanoa että saa kyllä olla todella kiitollinen että omassa elämässä on ihmisiä, joita arvostaa ja joilta saa olla oppimassa. 
Päivän edetessä,  facebook seinä, whatsup ja muu sosiaalinen media alkoi täyttyä onnen toivotuksista ja jäin ihmettelemään kaikkia näitä kommentteja.  Kiitollisena sain todeta että ihmissuhteet ja ihmiset on maailman paras investointi, johon kannattaa kyllä tuhlata. Luin kaikkia ihania viestejä ja rohkasevia sanoja todella monta kertaa ja tuntu että aina sai vaan lisää puhtia päivään ja tuli niin hyvälle tuulelle. 


Omassa elämässä olen aina halunnut olla oppimassa ja melkein isoin juttu on ollut sen ymmärtäminen, että kukaan ei selviä täällä yksin. Itse olen ainakin saanut paljon tukea omissa vaikeimmissa kuin parhaimmissa hetkissä ja todennut että tämä on semmonen kierre, jota kannattaa jatkaa.  Nimittäin jakaa omastaan ja elää pyrkien rohkasemaan ja näkemään vaivaa ihmisten eteen. Olla avoin ja haavottuvainen, vaikka se saattaa välillä olla todella vaikea juttu.
Meillä kaikilla on erilaisia kokemuksia siitä mitä ihmisuhteet saattaa parhaimmillaan tai ehkä pahimmillaan olla. Tehtiin me kuitenkin mitä tahansa elämässä niin jossain kohtaan aina tarvitaan jonkun apua tai neuvoa.  Sillon on hyvä olla sen kaltaisia ihmisiä elämässä, jotka voi auttaa meitä selviytymään haasteista tai itseämme isommilta tuntuvien tilanteiden läpi. 
Ihmisuhteet on myös juuri se paikka missä me voidaan eniten kasvaa, oppia toisista ja ehkä eniten itsestä, koska toiset ihmiset toimii omaan elämään myös tosi hyvänä peilinä, jotka heijastaa meidän omaa käytöstä.  Ensin pitää uskaltaa antaa itsestään jotain, ennen kun voi saada jotain takasin. Niin sanotusti jos itse uskaltaa olla avoin monesti muut uskaltaa olla myös siinä ympärillä.
Muutaman aviovuoden jälkeen, voin sanoa että paras peili ollut kyllä mun oma aviomies. Siinä kun sitoudutaan pysymään yhdessä joutuu tai oikeastaan saa oppia näkemään toisen sekä hyvät että huonot puolet todella läheltä. Sillon on myös mahdollista uskaltaa olla täysin oma itsensä ja se riittää ja alkaa myös luottamaan siihen että aitous ja läpinäykvyys kannattaa.
Olen huomannut, että niin usein me yritetään peittää niitä puolia itestämme, mitkä meidän omasta mielestä on niitä heikkoja puolia, mutta jollekkin toiselle se meidän `heikkous` paljastettuna voi ollakkin elämään mullistavaa. Me ollaan ihmisinä loppuen lopuksi todella samanlaisia ja käydään läpi samoja haasteita, mutta niin pitkään kun niistä ollaan hiljaa ei koskaan saada tietää vaikka se voisi auttaa toista. Sitä kautta myös päästään rakentamaan ystävyyssuhteita, joihon saa tuoda kaiken ja se silti kestää. 
Lähivuosina olen saanut oppia tätä paljon ja tänä päivänä voikin katsoa kiitollisena ympärille ja todeta että ystävät ja läheiset on vaan hyvä juttu. Elämä kun ei kenellekkään ole aina täydellistä ja hyvä niin, muuten ei osaisi tunnistaa niitä hyviäkään hetkiä.

Ihanaa viikkoa kaikille! 
XOXO
Voit seurata mun loppuviikkoa snapchatissä/Anskume

0 kommenttia:

Tilaa: Blogitekstit (Atom)