Vain taivas rajana

9/21/2016 Unknown 0 Comments

Viikko on lähtenyt käyntiin tosi kivasti ja muutenkin on tosi odottava olo tästä alkaneesta syksystä. Tämän postauksen lisäksi huomenna julkasen mun ensimmäisen Style postauksen. Jatkossa myös laitan niihin enemmän kuvia ja jätän näihin Life postauksiin tilaan tekstille.

Mun mielessä on pyöriny monenlaisia asioita tässä lähiaikoina ja tuntuu että on myös todella motivoitunu ja inspiroitunut monista asioista. Meillä on tapana käydä kävelylenkeillä aina ennen meidän pikkuneidin kello 12 päiväunia. Sillon on virkistävää lähteä käpöttämään pihalle ja antaa ajatuksen lentää. Mulle muistu mieleen tosi elävästi myös ajat jollon tilanne oli tosi erilainen.
Kymmenen vuotta sitten kun tavattiin mun miehen kanssa. Oli aina ihana jutella kaikista asioista ja oppia tuntemaan toisiamme. Aikaa saattoi kulua tuntikausia vaan höpötellessä ja jakaessa elämää. Yksi iso asia mihin jo sillon kiinnitin huomiota oli kun käytiin keskustelua unelmista ja haaveista. Siinä kohtaa omaa elämää en osannut vastata kovin hyvin kysymykseen, mistä asioista haaveilen tai missä nään itseni kymmenen vuoden päästä. Luulen että tämä on todella yleistä monille meistä mutta silloin muistan että kiinnitin tähän erityisesti huomiota.
Toisin kuin mun silloinen poikaystävä, nykynen mies, joka maalaili ilmoille mitä hullumpia unelmia. Paikkoja missä haluaisi käydä, ihmisiä joita haluisi tavata, paikkoja missä haluisi olla töissä ja mitä tehdä isona. Mä olin monesti ihan huulipyöreenä ja tuntu että itteä ihan kauhistutti. Osasin itse vastata lähinnä siihen mitä omassa historiassa oli tapahtunut ja mitkä asiat siellä oli hyvin tai huonosti.
Tuntui että mun miehen maailmankuva oli niin paljon laajempi. Siihen mahtui niin paljon haaveita, unelmia millon mistäkin ja niissä ei ollut pelkoja rajottamassa.
Vuosi toisensa jälkeen oon saanut kuulla tämän haaveilijan ja unelmoijan suuria juttuja ja myös nähny suurimman osan niistä tulleen toteen. Tottakai aikuusuuden myötä uudenlaiset haasteet ja vastuut on tuonu näihin unelmiin uudenlaisen näkökulman, mutta sama pelottomuus ja innokkuus on edelleen tallella. Pikku hiljaa myös huomasin vuosien saatossa miten aloin työntää omia pelkojani sivuun. Annoin itselleni luvan uskoa tulevaan anta valtaa omalle mielikuvitukselle, uskoa sekä omaan tekemiseen ja mahdollisuuksiin ja silloin huomasin että myös tietyt haaveet ja unelmat mitä olin lapsesta asti unelmoida alkoi muistua mieleen.

Olen monesti miettinyt että mitkä asiat vaikuttaa siihen että unelmointi loppuu tai jää tauolle ja elämästä tulee liian loogista.
Kun tarkemmin ajattelee niin me eletään mahdollisuuksien maassa. Monesti kuulee suomesta puhuttavan pimeenä pohjoismaana, mistä halutaan muuttaa muualle. Itsellä tämä ajatus välillä nousee mieleen, varsinkin talven pimeimpinä hetkinä kun aurinkoa ei paljon näy. Suomi on tutkimusten mukaan kuitenkin todettu maailman parhaaksi maaksi asua ja kasvattaa lapsia. Meillä on ilmainen terveyden huolto ja Suomen koulutustaso on maailmalla todella arvostettua. Muun muassa professori Harvardin yliopistosta kirjottaa näillä sanoilla.

"LEARN FROM FINLAND, WHICH HAS THE MOST EFFECTIVE SCHOOLS AND WHICH DOES JUST ABOUT THE OPPOSITE OF WHAT WE ARE DOING IN THE UNITED STATES."

Oppikaa Suomelta, heillä on maailman tehokkain koulutusjärjestelmä, jossa toimitaan aika lailla juuri päinvastaisesti kuin meillä Amerikassa.

Voit lukea koko artikkelin tästä  

Kaiken lisäksi suomen koulutushan on täysin ilmainen, joten halusinpa opiskella mitä tahansa siitä ei tarvitse maksaa mitään, vaan päinvastoin valtio maksaa opiskelusta tukia. Nyt kun olen ollut meidän neidin kanssa kotosalla olen monesti herännyt ajatukseen  että monet asiat on hyvin täällä. Monissa maissa kun voi joutua laittamaan oman 3 kk tai nuoremmankin vauvansa tarhaan tai hoitoon kun on palattava töihin suomessa valtio tukee kotona oloa maksamalla äitiysrahaa

Olen miettinyt että tuleeko meistä liian helposti liian tyytymättömiä kaiken hyvinoinnin keskellä.?Ei osata hyödyntää kaikkia näitä annettuja resursseja. Osittain myös tuntuu välillä siltä että saatetaan helposti myös hautautua tietynlaisen totuttujen tapojen orjiksi. Sinne missä harmittelu ja huonojen puolien näkeminen on helpompaa kuin mahdollisuuksien.

Positiivisten sanojen voima
Positiivisten sanojen vaikutus on mulle itelle auennu vasta ihan lähivuosina ja se on jotain sellasta mihin olen joutunut itse ainakin opetella ihan tietoisesti. Jostain olen kuullut sanottavan että, jokaista negatiivista sanaa kohden tarvitaan kymmenen positiivista sanaa. Lieneekö tähän syynä se fakta että, ihmisen ajatuksista noin 12- 50 000 sanaa päivässä on itse puhelua, 70% niistä on negatiivisia ja alitajusia ja 90 prosenttia niistä ajatuksista, joita ollaan sanottu itellemme eilen toistuu meijän ajatuksissa seuraavana päivänä.  Eli niillä sanoilla mitä ympärille viljellään on aika iso painoarvo. Meillä on vuosien aikana istunut sohvalla ihmisiä todella erilaisista lähtökohdista ja elämän tilanteista, jotka on jakanu omasta elämästään. Se on ollut rikkaus ja on oppinut myös ymmärtämään mikä vaikutus toisen ihmisen sanoilla ja teoilla voi olla meidän elämään. Meillä on kaikilla pelottavan paljon valtaa, joko repiä toisen itsetunto täysin tai auttaa toista löytämään itsensä ja omat vahvuudet. Tuntuu myös välillä että yleinen kulttuuri on että säästellään positiivisia sanoja, ettei ylpeys ei pääse nousemaan hattuun. Tämä näkyy monesti myös ihan mediassa asti. Törmäsin yhtenä päivänä myös some julkkis Sara Forsbergin facebook päivitykseen, joka kiteytti tämän ajatuksen osuvasti.

Välillä tuntuu että positiivisuuden ollessa säästöliekillä on saatu aikaan se että ei uskalleta rohkeesti lähteä liikkeelle, vaikka meillä olis niin paljon resursseja ja mahdollisuuksia tehä vaikka mitä. Kaikki meidän unelmat ja haaveet tarvitsee polttoainetta, uskoa ja liekitystä ennen kun niitä kohti uskaltaa lähteä.

Tee sitä mitä rakastat
Tutkimuksen mukaan ihmisen suurin pelko on tulla hylätyksi. Jos mietin omaa elämää niin pelko epäonnistumisesta on aina ollut se, joka ensimmäisenä hyökkää niskaan kun jotain uutta lähtee kokeilemaan. Olen lapsesta asti rakastanut musiikkia ja laulanut jonkun verran myös esiintynyt. Olin myös musiikkiluokalla. Aina lavalle noustessa ja soolo kohdissa pelko oli lamauttava. Ääni väristen juuri ja juuri suoriudun laulun alusta loppuun. Välillä tuntui että olisin voinu pyörtyä siihen paikkaan ja esiintymisen jälkeen seurasi valtava itse kritiikki ja itsensä vähättely. Myöhemmin päätinkin teinkin sen pelottavan tietoisen valinnan että, koskaan en lavalle enää nouse tai esiinny kenenkään edessä. Vuosien jälkeen löysin taas itseni musiikin parista, ystävien ansiosta ja pikku hiljaa huomasin että laulu ja se mikä jo pienestä asti oli ollu rakkain asia alkoi palata mieleen ja tuntui että joku haudattu osa itsestä heräsi taas eloon. Jännitys ja esiintymisen pelko laimeni pikku hiljaa, mutta sen rinnalla että tein sitä mistä nautin oli iso merkitys. Suurena vaikuttajana tähän muutokseen on ollut myös juuri se että usko omaan tekemiseen löytyy ja ihmiset ympärillä, pitävät suurempaa meteliä siitä mihin pystytään kuin siihen mitä virheitä tehdään.

Mennään eikä meinata
Itse olen saanut paljon ja olen myös iloinen jos joku muukin voi löytää sen missä voi tuntea että on elossa ja ylittää itsensä. Kyse ei ole siitä, että ollaanko me jollain näkyvällä paikalla tai parrasvaloissa, vaan ymmärretään oman tekemisen arvo siinä missä ollaan sillä hetkellä. Oli se sitten, lääkärinä, kotiäitinä, kaupankassalla tai koululaisena. Se että voitetaan meidän pelot ja mennään elämässä eteenpäin, ilman että täytyy ajatella että, mitä jos. Jokanen meistä on ainutlaatuinen, kaikilla on jotain annettavaa, mahdollisuudet on rajattomat, vain taivas on rajana. Mitä jos oma mieli olisi niin avara että sitä ei