Spaissarit ja kiitospäivä!
Noniin, vihdoin ollaan taas blogin parissa. Takana on mahtava mutta työn täyteinen viikonloppu. Oltiin porukalla Turussa mun miehen keikalla auttamassa ja järjestelemässä vähän kaikenlaista. Vaikka hommaa riitti, viikonloppu oli kuitenkin tosi palkitseva ja mukana oli mahtava tiimi.
Mulla on ollu pitkään joo tämä blogi viritteillä mutta jotenki on vaan aina tuntunu että se ei oo valmis. No nyt kuitenkin päätin sitten vaan repästä ja jatkaa siitä mihin jäin ja kirjottaa ajatuksia ulos ja jatkaa eteenpäin. Tää ehkä sattu myös siinä mielessä hyvään kohtaan kun jenkeissä ehkä vähän tutumpi thanksgiving day eli kiitospäivä, jollon perheet tulee yhteen muistelemaan asioita mistä ollaan kiitollisia on tällä viikolla, niin tää jotenki sopi aiheeseen hyvin ja musta on hyvä muistella asioita mistä on itse kiitollinen.
Sunnuntaina pitkän viikolopun jälkeen istahdin sohvalle ja laitoin tv n päälle. Ruudulla tanssahteli viisi energistä tyttöä ja tajusin heti että kyseessä oli Spice movie. Lauleskelin ihan huomaamatta mukana, kaikki spaissareiden biisit oli edelleen lihasmuistissa.
Leffa toi mieleen myös koulu ajat ja sen miten tyttöjen kanssa harjoteltiin kaikki biisien sanat ja niihin liittyvät tanssi koreografiat ulkoa. Koulun päättäjäisissä, joulujuhlissa ja milloin ikinä oli mahdollista, melkein poikkeuksetta esitettiin jonkun porukan esitys johonkin Spice Girlsien biisiin.
Spice Girls oli tyttöbändi, joka rokkas musiikillaan 90- luvulla ja 2000- luvun alussa. Bändiin kuului viisi tosi erilaista jäsentä. Sporty spice, Ginger, Mel B, Mel C ja Baby spice. Tää poppoo oli -90 puolen välin ja 2000 luvun alun jätti menestys. Spaissarit kokoonpanossa oli viis tosi erinäköstä tyyppiä ja kaikilla oli se oma juttu ja oma rooli mutta silti homma toimi yhteen.
Istuttiin mun ystävien kanssa iltaa tossa yhtenä kertana ja todettiin ihan ääneen että ollaan todella erilaisia ja ihmeteltiin miten me ollaankin päädytty ystäviksi. Meillä on ollut monia niin hyviä keskusteluja elämästä ja myös monta rehellistä iltaa haasteista mitä ollaan kohdattu tai missä mennään. Kaikesta ei olla aina samaa mieltä, mikä on ollu suuri rikkaus ja ite on saanu oppia todella paljon, mutta silti välitetään toisistamme ja toivotaan toisillemme parasta.
Mä pyrin tekemään paljon asioita tarkotuksen mukaisesti ja myös tämmönenkin yksinkertanen asia kun ystävyys on saanu mut miettimään paljonkin sitä minkälaisia ihmisiä mun ympärillä on ja minkälainen ystävä mä olen mun ympärillä oleville. Viimeinen vuosi on ollu myös aikaa missä mun elämään on tullut tosi monia uusia ihmisiä ja ehkä sen takia tää aihe onkin noussu taas mun mieleen niin vahvasti.
Mulla on ollu pitkään joo tämä blogi viritteillä mutta jotenki on vaan aina tuntunu että se ei oo valmis. No nyt kuitenkin päätin sitten vaan repästä ja jatkaa siitä mihin jäin ja kirjottaa ajatuksia ulos ja jatkaa eteenpäin. Tää ehkä sattu myös siinä mielessä hyvään kohtaan kun jenkeissä ehkä vähän tutumpi thanksgiving day eli kiitospäivä, jollon perheet tulee yhteen muistelemaan asioita mistä ollaan kiitollisia on tällä viikolla, niin tää jotenki sopi aiheeseen hyvin ja musta on hyvä muistella asioita mistä on itse kiitollinen.
Sunnuntaina pitkän viikolopun jälkeen istahdin sohvalle ja laitoin tv n päälle. Ruudulla tanssahteli viisi energistä tyttöä ja tajusin heti että kyseessä oli Spice movie. Lauleskelin ihan huomaamatta mukana, kaikki spaissareiden biisit oli edelleen lihasmuistissa.
Leffa toi mieleen myös koulu ajat ja sen miten tyttöjen kanssa harjoteltiin kaikki biisien sanat ja niihin liittyvät tanssi koreografiat ulkoa. Koulun päättäjäisissä, joulujuhlissa ja milloin ikinä oli mahdollista, melkein poikkeuksetta esitettiin jonkun porukan esitys johonkin Spice Girlsien biisiin.
Spice Girls oli tyttöbändi, joka rokkas musiikillaan 90- luvulla ja 2000- luvun alussa. Bändiin kuului viisi tosi erilaista jäsentä. Sporty spice, Ginger, Mel B, Mel C ja Baby spice. Tää poppoo oli -90 puolen välin ja 2000 luvun alun jätti menestys. Spaissarit kokoonpanossa oli viis tosi erinäköstä tyyppiä ja kaikilla oli se oma juttu ja oma rooli mutta silti homma toimi yhteen.
Istuttiin mun ystävien kanssa iltaa tossa yhtenä kertana ja todettiin ihan ääneen että ollaan todella erilaisia ja ihmeteltiin miten me ollaankin päädytty ystäviksi. Meillä on ollut monia niin hyviä keskusteluja elämästä ja myös monta rehellistä iltaa haasteista mitä ollaan kohdattu tai missä mennään. Kaikesta ei olla aina samaa mieltä, mikä on ollu suuri rikkaus ja ite on saanu oppia todella paljon, mutta silti välitetään toisistamme ja toivotaan toisillemme parasta.
Mä pyrin tekemään paljon asioita tarkotuksen mukaisesti ja myös tämmönenkin yksinkertanen asia kun ystävyys on saanu mut miettimään paljonkin sitä minkälaisia ihmisiä mun ympärillä on ja minkälainen ystävä mä olen mun ympärillä oleville. Viimeinen vuosi on ollu myös aikaa missä mun elämään on tullut tosi monia uusia ihmisiä ja ehkä sen takia tää aihe onkin noussu taas mun mieleen niin vahvasti.
Meillä voi olla tosi erilaisia kokemuksia ystävyyssuhteista, joko hyviä tai huonoja mutta silti varmasti kaikille meille tärkeää olla jollekkin merkityksellinen ihminen.
Äitinä oleminen on iso etuoikeus. Mahtavinta on just se tunne kun saa olla maailman tärkeimmässä roolissa jollekkin. Kasvattajana nousee monissa tilanteissa myös asioita omasta lapsuudesta, totuttuja tapoja, opittuja ohjeita ja kasvatus metodeja. Tulee myös kiinnitettyä huomiota siihen minkälaiset vuorovaikutus ja sosiaaliset taidot itsellä on, nyt kun niissä pitäisi olla itse esimerkkinä. Käytöstapoja ja kohteliaisuutta tankataan jo aika pienenä. Osataan sanoa hei kun joku tulee ja lähtee, jakaa omasta toiselle tai kiittää kun lähdetään pöydästä. Nämä on ehkä niitä pintapuolisia asioita, mutta luin tossa joku aika sitten kirjaa tunneälystä. Siinä tuli hyvin esille miten aikuisen vuorovaikutustaidot ja sosiaalinen kanssa käyminen kehittyy jo pienenä juuri näissä pienissä hetkissä, missä lasta ohjataan rakkaudella ja kehutaan kun joku menee oikein. Elämässä kokemukset ja tilanteet muokkaa totta kai meidän kuvaa maailmasta, mutta lapsena opitut asiat auttavat meitä selviytymään tilanteista näissä eri kasvu vaiheissa ja muodostamaan myös ystävyyssuhteita.
Me eletään tällä hetkellä niin sellasta "fastfood" aikaa, missä kaiken täytyy tulla nopeesti ja helposti, tässä ja nyt ja jos se ei miellytä voidaan aina vaihtaa parempaan tai uudempaan.
Tää asia on mietityttäny mua itteäni tosi paljon, koska joskus voi olla että me haksahdetaan tähän myös meidän ihmissuhteissa. Jos joku on loukannut meitä tai ei ehkä ollutkkaan se tyyppi kun oletettiin, jätetään asia sikseen ja siirrytään elämässä eteenpäin tai toisin sanottuna lähdetään eri teille.
Kymmenisen vuotta sitten kun sanoin tahdon mun miehelle sanoin myös tahdon mun parhaalle ystävälle. Ihmiselle, jonka kanssa me jaetaan kaikki asiat ja haasteet, ilot ja parhaat elämän hetket, eikä siitä olla lähdössä mihinkään, vaikka välillä on haastavia hetkiä. Mulle on ollut tärkeetä olla ympärillä kuitenkin myös niitä ihmisiä meidän parisuhteen ulkopuolella. Ystäviä, jotka yhtä lailla haastaa mua, rohkasee ja tukee. Vaikka ystävyys ei ehkä ole ihan samanlainen sitoutumus kun avioliitto, välillä mietin että olisko sitoutumiskammoisia ihmisiä tai avioliittoa pelkääviä vähemmän, jos jo meidän ystävyysuhteissa haettais pysyvyyttä ja uskallettaisiin olla haavottuvaisia.
Kukaan ei oo täydellinen, välillä me ei vaan osata, eikä tajuta. On tilanteita, missä menee kaikki aivan ristiin, toinen ei ollukkaan se helppo tyyppi, tai aina hyvällä tuulella oleva ihminen niin kun alussa. Parasta on kuitenkin ihmiset, joiden kanssa voi elää elämää rehellisesti, jakaa sekä niitä hyviä, että haastavia asioita yhdessä, eikä tarvii miettiä uskaltaako itsestä näyttää kaikkia puolia. Ihmiset, jotka ei pelkää juhlia toisen onnistumisia. Ihmiset jotka arvostaa erilaisuuden rikkautta, tuo esiin meidän parhaita puolia, mutta osaa myös oikasta meitä rakkaudella kun tarvii oikoa. Ystävyys on korvaamatonta ja mitä enemmän me pistetään itseämme likoon toisten vuoksi sitä enemmän me myös ite voitetaan.
Äitinä oleminen on iso etuoikeus. Mahtavinta on just se tunne kun saa olla maailman tärkeimmässä roolissa jollekkin. Kasvattajana nousee monissa tilanteissa myös asioita omasta lapsuudesta, totuttuja tapoja, opittuja ohjeita ja kasvatus metodeja. Tulee myös kiinnitettyä huomiota siihen minkälaiset vuorovaikutus ja sosiaaliset taidot itsellä on, nyt kun niissä pitäisi olla itse esimerkkinä. Käytöstapoja ja kohteliaisuutta tankataan jo aika pienenä. Osataan sanoa hei kun joku tulee ja lähtee, jakaa omasta toiselle tai kiittää kun lähdetään pöydästä. Nämä on ehkä niitä pintapuolisia asioita, mutta luin tossa joku aika sitten kirjaa tunneälystä. Siinä tuli hyvin esille miten aikuisen vuorovaikutustaidot ja sosiaalinen kanssa käyminen kehittyy jo pienenä juuri näissä pienissä hetkissä, missä lasta ohjataan rakkaudella ja kehutaan kun joku menee oikein. Elämässä kokemukset ja tilanteet muokkaa totta kai meidän kuvaa maailmasta, mutta lapsena opitut asiat auttavat meitä selviytymään tilanteista näissä eri kasvu vaiheissa ja muodostamaan myös ystävyyssuhteita.
Me eletään tällä hetkellä niin sellasta "fastfood" aikaa, missä kaiken täytyy tulla nopeesti ja helposti, tässä ja nyt ja jos se ei miellytä voidaan aina vaihtaa parempaan tai uudempaan.
Tää asia on mietityttäny mua itteäni tosi paljon, koska joskus voi olla että me haksahdetaan tähän myös meidän ihmissuhteissa. Jos joku on loukannut meitä tai ei ehkä ollutkkaan se tyyppi kun oletettiin, jätetään asia sikseen ja siirrytään elämässä eteenpäin tai toisin sanottuna lähdetään eri teille.
Kymmenisen vuotta sitten kun sanoin tahdon mun miehelle sanoin myös tahdon mun parhaalle ystävälle. Ihmiselle, jonka kanssa me jaetaan kaikki asiat ja haasteet, ilot ja parhaat elämän hetket, eikä siitä olla lähdössä mihinkään, vaikka välillä on haastavia hetkiä. Mulle on ollut tärkeetä olla ympärillä kuitenkin myös niitä ihmisiä meidän parisuhteen ulkopuolella. Ystäviä, jotka yhtä lailla haastaa mua, rohkasee ja tukee. Vaikka ystävyys ei ehkä ole ihan samanlainen sitoutumus kun avioliitto, välillä mietin että olisko sitoutumiskammoisia ihmisiä tai avioliittoa pelkääviä vähemmän, jos jo meidän ystävyysuhteissa haettais pysyvyyttä ja uskallettaisiin olla haavottuvaisia.
Kukaan ei oo täydellinen, välillä me ei vaan osata, eikä tajuta. On tilanteita, missä menee kaikki aivan ristiin, toinen ei ollukkaan se helppo tyyppi, tai aina hyvällä tuulella oleva ihminen niin kun alussa. Parasta on kuitenkin ihmiset, joiden kanssa voi elää elämää rehellisesti, jakaa sekä niitä hyviä, että haastavia asioita yhdessä, eikä tarvii miettiä uskaltaako itsestä näyttää kaikkia puolia. Ihmiset, jotka ei pelkää juhlia toisen onnistumisia. Ihmiset jotka arvostaa erilaisuuden rikkautta, tuo esiin meidän parhaita puolia, mutta osaa myös oikasta meitä rakkaudella kun tarvii oikoa. Ystävyys on korvaamatonta ja mitä enemmän me pistetään itseämme likoon toisten vuoksi sitä enemmän me myös ite voitetaan.
Kuvat by ihana: Julia Namrood
Ootko sä ikinä miettiny mitään näitä juttuja ystävyyteen liittyen tai heräskö sulle jotain ajatuksia asiaan liittyen?
Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!
Palataan taas,
XOXO
Angela
0 kommenttia: